Oulun Energia -konserni

Oulun Energia -konserni:  arvopohjaista työkulttuurin kehittämistä

logo-oulun-energia

Oulun Energia -konserni on tulevaisuuden energiayhtiö, jonka palveluksessa työskentelee satoja energia-alan ammattilaisia.  Yritys panostaa organisaationsa jatkuvaan kehittämiseen liiketoimintansa lähtökohdista.

SolPoint on ollut kehittämässä Oulun Energia -konsernin toimintaa kohti tulevaisuuden energiayhtiötä yhdessä henkilöstön kanssa. Kehittämisellä haluttiin lisätä  johdon ja henkilöstön valmiuksia keskustella liiketoiminnan kannalta tärkeistä asioista yhdessä, sekä tuoda avoimuutta työyhteisön toimintaan. Työkulttuurin kehittämisen lähtökohtana olevien arvojen määrittelyyn osallistui kattavasti henkilöstöä. Konsernin liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisen kannalta tärkeää vuorovaikutusta edistettiin esimerkiksi yhteisillä henkilöstötilaisuuksilla tai esimiesvalmennuksilla.

Liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala:

“Terhi oli mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yrityksemme vuorovaikutuksen kehittämistä muutostilanteessa. Saimme projektista hyvän pohjan jatkaa työkulttuurimme kehittämistä osana päivittäistä työtämme.”

OulunEnergia_s

Oulun Energia -konserni
css.php