Mutta kun kotona ollaan eri mieltä

Valmentajatyössäni tapaan ainutlaatuisia, erilaisia ihmisiä. Itsevarmoja, tasapainoisia, uupuneita. Kyllästyneitä, innostuneita, nuoria ja ikääntyneempiä. Yrittäjiä, esimiehiä, asiantuntijoita ja käytännön työn taitajia. Historiaa on takana enemmän tai vähemmän, ja uusi aina edessä.  Juuri tämä, jos mikä, tekee työstäni niin kovin mielenkiintoista.

Vuosien aikana olen huomannut, mikä voimavara työelämän vaativissa tilanteissa elävälle on kannustavat ja yhteen hiileen puhaltavat kotijoukot. Läheiset, jotka seisovat rinnalla tilanteessa kuin tilanteessa. Sellaiset, jotka jaksavat kannustaa, vaikka tulevaisuus onkin hämärän peitossa. Henkilöt, jotka matkaavat kanssasi sekä vastatuulta uhmaten että myötätuulen puhaltaessa.

Sitten on niitä läheisiä, jotka toki välittävät ja kantavat huolta. Ehkä liikaakin. Kyseenalaistavat uutta elämänsuuntaa ja pyrkivät minimoimaan mahdollisia riskejä. Ennemmin turvallista ja tasapaksua elämää, kuin onnistuessaan kasvua ja hyvinvointia tukevia uusia työtehtäviä ja elämäniloa.

 

Vaatimusten ristitulessa

Suhtaudumme varsin eri tavoin tilanteisiin, joissa työ loppuu, siihen kyllästyy tai tehtävät muuttuvat radikaalisti. Kun toinen syttyy uusista mahdollisuuksista välittömästi, toinen yrittää selviytyä ja kerätä voimia. Yrittäjinä toimivat ovat usein kouliintuneita sietämään kysynnän vaihtelua, vaikka tasapainon löytäminen voi viedä vuosia. Haasteellisimpia ovat yrittäjyyden ensiaskeleet, jolloin fiilikset voivat  vaihdella innosta kauhun tasapainoon.

Silloin kun tie on kuoppainen, useimmat meistä kaipaavat rinnalleen tien tasoittajaa. Luotettavaa henkilöä, joka jaksaa uskoa sinuun silloin, vaikka muut eivät sitä tekisikään. Henkilöä, joka jakaa kanssasi onnistumiset ja epäonnistumiset. Ilot ja murheet.

Onnekkaimmat löytävät  tällaisen henkilön kotoaan tai lähiympäristöstä. Toisten on selviydyttävä itsekseen ja yritettävä todistaa oikeutusta valitsemalleen tielle. Paineita kotoa, paineita työstä ja paineita itseltä. Kova paikka itse kullekin.

 

Yhteisiä päätöksiä yksilöllisyyttä kunnioittaen

Olen coachannut valmentajavuosieni aikanani useampaa yrittäjää. Osalla on ollut taito kasvattaa omista bisneksistään menestyviä yrityksiä. Toiset ovat kipuilleet lähtöpisteessä kauemmin, etsien omaa suuntaa työlleen. Yksi yhdistävä tekijä onnistuneille henkilöille on ollut tuki, jota läheiset ovat antaneet. Tavoitteisiin on sitouduttu yhdessä ja katse on suunnattu horisonttiin.

Muutaman valmennettavani tie ei ole ollut kuitenkaan lähtökohdiltaan kovinkaan ruusuinen. Jarruna varsin toimivalle, usein vain pientä riskiä vaativalle idealle, on ollut läheinen. Sellainen, joka on huomaamattaan imenyt toiselta viimeisenkin uskon ja energian onnistumiseen. Pahimmillaan piruja maalaileva ja enemmän epäonnistumiseen kuin onnistumiseen uskova.

Harva meistä pystyy tekemään täysin itsekkäitä päätöksiä työurallamme. Meillä on perheet elätettävänä ja lainat maksettavana. Hyvä palkkaisesta työstä siirtyminen matalapalkka-alalle tai yrittäjäksi tarkoittaa usein luopumista myös perheeltä. Aika ja raha voivat olla kortilla ainakin hetken aikaa ja turvallisuus järkkyä,  kunnes uusi suunta löytyy ja tie kirkastuu.

Coachina tehtäväni on kannustaa valmennettaviani tunnistamaan esteitä omalle kasvulleen ja kehittymiselleen. Joskus tulee mieleeni, että vastaavaa prosessia tarvittaisiin myös valmennettavan kotijoukoissa.

Jos olet uuden edessä, pysähdy hetkeksi miettimään, ovatko omat tavoitteesi linjassa vai ristiriidassa läheistesi tavoitteiden kanssa? Pohdi asiaa sekä henkilökohtaisten että perheen yhteisten arvojen pohjalta.

Sen jälkeen mieti vielä, oletko valmis ottamaan uuden askeleen ja mihin suuntaan?

 

 

Mutta kun kotona ollaan eri mieltä
Tagged on:             

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php