Hoida homma - ja minähän hoidan!

Kuten tiedämme, johtaminen on vaativaa, mutta parhaimmillaan kovin innostavaa työtä. Esimies kantaa vastuuta töiden sujumisesta, työntekijöiden jaksamisesta ja ilmapiiristä. Tavoitteiden lisäksi on hyvä varmistaa, että ryhmällä on riittävästi osaamista ja suotuisa asenne jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen. Mahdollistava esimies valmentaa yksilöitä ja auttaa heitä kokemaan merkityksellisyyttä työssään. Lopputulemana on yksilöiden ja organisaation onnistuminen ja hyvinvointi.

Näinhän tämän pitäisi mennä ja aika useasti meneekin. Joskus työ jää kuitenkin puolitiehen, eikä kyse ole välttämättä esimiehen osaamattomuudesta tai välinpitämättömyydestä.

Yksinäinen, kokenut esimies

Mieleeni on erityisesti jäänyt esimiesryhmä, jota valmensin joku vuosi sitten. Ryhmävalmennukseen kuului myös yksilöohjausta, jossa pääsimme pureutumaan johtamisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin pintaa syvemmältä.

Istahdin alas työuransa loppuvaiheessa olevan, kokeneen esimiehen kanssa. Vaatimaton ja vähän hiljainenkin henkilö oli hieman hämmentynyt ensimmäisessä valmennustapaamisessa: mikä ihme olisi tällaisen yksilöllisen valmennuksen tavoite ja mitä uutta voisin hänelle antaa? Työolosuhteet kun olivat mitä olivat ja asioita olisi todella vaikea muuttaa.

Kävimme kovasti keskustelua valmennuksen tarkoituksesta ja mahdollisuuksista. Kerroin, että tavoitteenani ei ole opettaa oppinutta keksimään pyörää uudestaan, vaan pikemminkin toimia sparraajana ja tukena omaa esimiestyötä koskettavissa asioissa. Käytimme aikaa nykytilan selvittämiseen ja valmennuksen tavoitteiden asettamiseen. Voin myöntää, että tapaamisen jälkeen mietin itsekin hetken, mitenkähän asiat lähtisivät etenemään. Onneksi lähtivät ja esimies pääsi jälleen kasvun ja uudistumisen tielle. Omasta halustaan ja ansiostaan.

Hoida homma – ja minähän hoidan!

Tällaisia kohteliaita, mutta yksinäisiä esimiehiä tulee vastaan epäsäännöllisen säännöllisesti.

Miten niin yksinäisiä? Miten niin kohteliaita?

Kun kysyn valmennettaviltani, kuka voi sinua auttaa tavoitteisiin pääsemisessä, aika usein vastaus on, että ei kukaan. Kun vähän haastan asiaa lisäkysymyksillä, saan aika usein vastauksiin lisäsyvyyttä. Omaa esimiestä ei voi vaivata moisissa asioissa, kun hänellä on niin kiire – ei ole kohteliasta häiritä häntä omilla pikkuasioilla. Voi myös olla, että muutaman kerran kun on yrittänyt, vastaus on ollut: ”Hoida homma”. Ja kun vielä toisen kerran on yrittänyt ottaa asioita puheeksi, vastaus on ollut yksikantainen: ”Ryhmäsi on itsesi näköinen, katsohan peiliin”.

Ei ole vaikea arvata, mihin tällaiset, usein tarkoituksettomastikin tokaistut kommentit johtavat. Suomalainen ei montaa kertaa kysy, vaan päättää pärjätä itsekseen. Jotkut voivat kokea tilanteen myönteisenä haasteena, joillekin vaikutus on päinvastainen, jolloin lopputulemana on voimattomuus ja turtuminen. Olepa siinä innostava ja mahdollistava esimies, kun elät puun ja kuoren välissä. Odotuksia sieltä ja täältä, mutta ei juurikaan tukea esimiestyön arjessa saatikka tulipalojen sammuttamisessa.

Ei koira karvoistaan irti pääse, vai pääseekö?

Olettamuksia, noita kehittämisen jarruja, on työelämä täynnä. Asetetaan tavoitteita ja kehitetään suorituksen johtamista. Opetellaan antamaan palautetta ja keskustelemaan asioista. Joskus tämä tehoaa, mutta aika usein asiat eivät kehity pintaa syvemmältä.

Vaikka vaikeat asiat ovat osa esimiestyötä, niiden ammattimainen kohtaaminen ei ole itsestään selvää. Tilanteet ovat energiasyöppöjä ja lisäävät työyhteisön tunnekuormaa. Pitkäjänteinen kehittäminen kaatuu kärsimättömyyteen ja oletettuihin esteisiin. Esimiestyöstä tulee selviytymistä ja esimiehestä organisaationsa uhri. Kamalaa ja mitä potentiaalin tuhlausta!

Yksinäinen, kokenutkin esimies on kuitenkin pelastettavissa. Jos tukea ei osaa pyytää, sitä voi kuitenkin tarjota. Onneksi yhä useampi johtaja ja HR-ammattilainen ymmärtää asian tärkeyden.

Jos esimies ei saa tukea omalta esimieheltään, voi tilanteessa auttaa myös ulkopuolinen ammattilainen, esimerkiksi coach, joka auttaa näkemään asiat uudessa perspektiivissä. Oppimisen ja vaikuttavuuden kannalta on tärkeää, että valmentaja ei anna valmiita vastauksia siitä, miten tilanteessa olisi viisainta edetä. Paras työnsä asiantuntija on valmennettava itse. Sen sijaan oletusten kyseenalaistaminen ja toimintaan sparraaminen on valmentajan ydinosaamista.